Luin menneellä viikolla Georg Lutherin kirjoittaman Suomen tilastotoimen historia vuoteen 1970. Aihe kiinnosti minua sen vuoksi että Tilastokeskus oli ensimmäinen pitkäaikainen työpaikkani vuosina 1971 – 1979. Siellä omaksuin yhteiskunnan ja sen kuvauksen systematiikan. Parempaa koulutuspaikkaa ei voisi olla. Silloin en vielä tiennyt, että osastopäällikköni Georg Luther oli jo vakiinnuttanut paikkansa sukututkimusalan kärkinimenä. Oma harrastukseni heräsi vasta, kun Luther oli jo kuollut. Hänen muistokirjoituksensa Genoksen numerossa 1/2007 kertoo paljon.

Yksi asia kirjassa herätti kuitenkin erityisen kiinnostukseni. Se oli kuva väestönlaskentalomakkeesta vuodelta 1870. Lomakkeella professori Yrjö Sakari Forsman (Yrjö Koskinen) antoi tiedot perheestään suomeksi. (Mts. 107).

Lomakkeella ilmoitetaan jokaisesta ruokakunnan jäsenestä nimi, sukupuoli, syntymävuosi ja -paikka, ammatti, perhesuhde, kansalaisuus, uskonto, äidinkieli, kuuromykkyys, sokeus, heikkomielisyys, hulluus, kirjoitus- ja lukutaito. Muistutuksia-sarakkeessa voi ilmoittaa ohjeistuksen mukaan, jos oleskelee jostain syystä muualla.

Georg Luther ja Kari Myllys muuttamassa Tilastokirjastoa 1978

Tilastollinen Päätoimisto esitti aina kymmenvuosittain, että se saisi järjestää yleisen, koko maata koskevan väestönlaskennan, mutta ajatus tyrmättiin aina vuoteen 1940 asti, jolloin jo aloitettu väenlasku piti sodan vuoksi keskeyttää ja jatkaa vasta vuonna 1950. Sen sijaan vuodesta 1870 lähtien saatiin suurimmissa kaupungeissa järjestää niitä koskeva väestönlaskenta kymmenvuosittain. Näiden henkilötietojen ikä on nyt yli 100 vuotta vuoteen 1920 saakka. Niiden pitäisi siis olla salassapidosta vapaita, digitoitavissakin, koska ne sisältävät erityisesti sukututkijoita kiinnostavaa tietoa. Ne on myös siirretty Tilastokeskuksen arkistosta Kansallisarkistoon.

Voidaan kysyä, mitä lisäarvoa väestönlaskennat toisivat kirkonkirjoihin ja henkikirjoihin.

1. Kirkonkirjat ja henkikirjat olivat epätarkkoja ja niiden tarkkuus heikkeni niin kauan, kun ei ollut systemaattista tarkistusmahdollisuutta. Laskennat eli yhteiskunnalliset kokonaisselvitykset toisivat tämän. (Luther, mts. 106). Esimerkiksi oma äidinäitini Ida oli vuoden 1909 henkikirjassa kahdella eri paikkakunnalla, Hankasalmella ja Iitissä. Hankasalmen muuttaneissa hänen syntymäpaikakseen oli merkitty Iitti, jossa hän oli vain vuoden verran piikomassa. Oikea syntymäpaikka oli Rautalampi.

2. Rippikirjojen tietosisältö näyttää heikentyneen 1800-luvun loppupuolella maattomien lukumäärän räjähtäessä. Esim. maattomat merkitään pitäjien ja kylien loppuun aakkosjärjestykseen. Tilallisilla sukulaisuussuhteet säilyvät. Henkikirjoissa trendi oli sama. Tämä kehitys huipentui 1918 tienoilla.

3. Kaupungistuminen. Sukututkijat tietävät ettei suurten kaupunkien rippikirjoja saada pitkään aikaan digitoiduiksi suuren volyymin takia. Sama vaiva saattaa olla myös väestönlaskentalomakkeissakin. Henkikirjoista puuttuvat lasten nimet. Väestönlaskentatiedoissa ne ovat mukana.

Rikkaassa Ruotsissa digitoidaan tällä hetkellä vuoden 1930 laskentaa, mutta käytettävissä on toistaiseksi etäyhteydellä vain 1910. Muutenkin siellä menee paremmin. Henkilönnimellä voi hakea suoraan tekstihaulla ja sitten vasta näytetään kyselylomake, jolla nimi esiintyy. Ei siis tarvita joukkoistettua indeksointia.

Suuret kaupungit olivat seuraavat: 1870 Helsinki, Turku, Viipuri, Oulu, 1880 Helsinki, Turku, Viipuri, Tampere, 1890 Helsinki, Turku, Viipuri, Tampere, Oulu, Pori, 1900 Helsinki, Turku, Viipuri, Tampere, 1910 Helsinki, Turku, Viipuri, Tampere, Oulu, Pori, Vaasa.

Mitä Kansallisarkisto vastaa? Kuuleeko SSHY, Suomen Sukututkimusseura ?

Advertisement