Huomaan ajautuneeni sukututkimuksessani siihen, että haluaisin kerätyillä tiedoilla olevan jokin muukin tulos, kuin karu symmetrinen sukupuu. Sukupuussa tutkimuksen pitäisi vielä pysyä, mutta polku voi olla rispaantunutkin ja puun oksat epätasapainossa. Voin harhautua pitkillekin retkille, jos löydän jotain mielenkiintoista. Ei mitään Keskisarjaa, mutta joltain kannalta mieltä koukuttavaa. Siihen tarvitaan kuitenkin tapahtumia elämänkaaren varrelta.

Kun syntymän ja kuoleman väliin saadaan lisää tapahtumia, avioliitto, lapset, asuinpaikat jne., voidaan jo alkaa uumoilla sitä, millainen henkilön elämä oikeasti olisi voinut olla yleisen elämänkokemuksen ja varsinkin sukututkimuksesta saadun kokemuksen perusteella. Tässä asiassa voi myös tukeutua Perttu Immosen laajaan teokseen Suomen rahvaan historia. Siinä Immonen esittelee kolmen eri puolella Suomea asuvan talonpoikaissuvun tarinan oman aikansa taustaa vasten.

Lyhykäisesti summattuna: Ihmisillä oli selkeät ja paikalliset ”urapolut”, elämänkulut säätynsä mukaisesti. Jopa etunimet olivat kasautuneet selvästi ja paikallisesti nimikäytäntöjen ja sukuperinteen mukaisesti. Niinpä säätyläistyttö putosi säätyasemasta saatuaan aviottoman lapsen. Säätyläispojat ”perivät” usein isänsä viran vielä 1850-luvulle saakka ja varsinkin papistossa. Rahvaan nuoremmat pojat lähtivät rippikoulun suoritettuaan rengeiksi ja tytöt piioiksi lähiseudun tiloille. Renki oli ”arvoltaan” noin kaksi kertaa piian veroinen. Palveluspakko sitoi palkolliset isäntiinsä ainakin vuodeksi kerrallaan. Läsnäolo kirjattiin rippikirjaan. Väkeä joka ei ollut viranomaisten kontrollissa oli vähän.

Tällaisessa tilanteessa rehvakka säätyläispoika saattoi lähteä vaikkapa Vehkalahdelta Turkuun heti konfirmaationsa jälkeen. Tuo konfirmaatio saattoi olla ainoa rippitilaisuus nuorukaisen elämässä. Ainakin viranhaun takia piti kuitenkin liittyä johonkin seurakuntaan eli jättää muuttotodistus. Säätyläisen muuttotodistus saattoi olla kohteeltaan avoin ja päiväys vuosia lähdön jälkeen. Asia herätti mielenkiintoni, koska kontrasti oli melkoinen muihin nähden.

Tutkittavan luonteen kuvaus

Kun selvitin Melleenien vaiheita Vehkalahdella, osoittautui että perinteinen kirkonkirjoihin ja henkikirjoihin perustuva tutkimus ei pätenyt nimineuvos Melleenin poikaan Johannekseen. Korona-ajan etätutkimuksella Johan Johansson Melleenin kohdalle osui kuitenkin useita tapahtumia, jotka ovat peräisin pääasiassa painetuista matrikkeleista. Niiden mukaan hän oli 15-vuotiaana ahkera ja nopea oppimaan, mutta ”röyhkeä ja mieleltään häiriintynyt”. Hän ei pysynyt Viipurin oppikoulussa kuin kolme kuukautta. Työpaikkansa Postihallituksessa hän sai epäilemättä isänsä suhteilla samana vuonna kuin isä jäi eläkkeelle.

Työura kehittyi aluksi nopeasti ja siihen liittyi huomattavan useita laitoksen sisäisiä viranhakuja, jotka useimmiten oli vedetty takaisin. Virasto sai kahdesti isältä, nimineuvos Melleeniltä, pyynnön pojan palkan pidättämisestä. Näistä viimeinen johti pojan irtisanomiseen ”huolimattomuuden” johdosta. Jo ensimmäisestä tapauksesta voidaan päätellä isän antaneen tai taanneen pojan pankkilainan ja pyytäneen sitä takaisin. Samaan aikaan perheen kartanon ylläpito lienee muodostunut taakaksi eläkkeellä olevalle isälle.

Nimineuvos Melleenin kirje Postihallituksen diaarissa

Johan Johansson Melleenin elämä päättyi koleraan viiden vuoden kuluttua potkuista. Se tapahtui Puolan sotaretkellä kahden lyhyen työsuhteen jälkeen Kaartin pataljoonassa. Kaartin seurakunnan kirjat eivät mainitse häntä missään kohtaa, edes kuolleiden luettelossaan. Virkamiesmatrikkelissa ei ole myöskään kuvaa, kuten muista.

Johanin naimattomuus tuohon aikaan herättää myös ajatuksia. Myös setä Daniel Melleen oli koko ikänsä naimaton. Naimattomuudelle löytyy selvä selitys Johanin edellä kerrotusta luonteesta. Danielin kohdalla voidaan ajatella että samanlaiset syyt kuin naisten kohdalla aiheuttivat myös säätyläismiehille hankaluuksia löytää tasoistansa vaimoehdokasta maaseudun asuinpaikassa (Reitkalli) joka oli etäällä muista vallasväen paikoista (Hamina). Vastaavia tapahtumia kuin yllä tapaa harvakseltaan rippikirjoista. Niitä kuitenkin löytyy ja etenkin oikeudenkäyntipöytäkirjoista.

Muiden Melleenien jälkeläisten kohdalla tapahtumien määrä pysyi tyypillisen pienenä. Säätyläisasemasta pudonneiden ja sukunimettömäksi jääneiden kohdalla oli mielenkiintoista nähdä, mitä sukunimiä he saivat 1800-luvun loppupuolella. Näistä asioista löytyy lisää Ibidemin 2020 artikkelista.