Eilen: Seuran uudistettu Ibidem 2018 -vuosikirja on noteerattu Suomen kansi 22sukututkimusseuran Facebook-sivuilla. Suurin muutos edellisiin vuosiin on meidän mielestämme parempi ulkoasu, sisällöstä esiin nostettiin Seppo Sipun artikkeli Pistoolisepän suvusta. Hyvä!

Tänään: Kotkan kirjasto on hävittänyt Karhula-lehden sidotut vuosikerrat. Teon takana on kirjaston varaston remontti. Kun kysyin miksi lehden sidokset poistettiin, sain vastaukseksi että niissä oli irtolehtiä ja vuosikerroista puuttui 1960-1961.

Lehti on ilmestynyt vuosina 1959-1972 kerran viikossa Karhulan kauppalan paikallislehtenä ja sillä oli parhaimmillaan yli 7000 levikki, josta 700 irtonumeromyyntiä ja loput tilauksia.  Ensimmäisen vuoden päätoimittajana oli Veikko Ennala. (Wikipedia). Karhulasta on Kouvolan kirjastossa  mikrofilmattuna vain vuosikerrat 1959-1965. Kansalliskirjastosta löytyy kuitenkin lähes täydellinen sarja.

Minuun teko vaikutti masentavasti senkin takia, että Kotkan seudun vanhat puhelinluettelot oli poistettu kirjastosta tarpeettomina joitakin vuosia aikaisemmin. Perusteluina siinäkin, että jossakin niiden pitäisi olla tallennettuna viran puolesta. Paikallishistorian lähteitä pitäisi silti myös olla tallessa paikassa, jota ne koskevat ja johon ne kuuluvat. Olisivat edes pinonneet johonkin ja kertoneet, mistä ne löytää, jos joku joskus tarvitsisi. Tämäkin lehti olisi voinut kulua loppuun käyttäjien selailemana.

Työurallani toimin hakemistokustantajalla, joka myi  CD-ROM -muodossa koko valtakunnan sähköistä puhelinluetteloa ja yrityshakemistoja. Vasta äskettäin havahduin sukututkijana siihen, miten nämä aikansa lähteet aukeavat joskus tutkijoille. Levyt on toimitettu lain mukaan vapaakappalekirjastoon, mutta ne on kopiosuojattu ja vaativat laitekohtaisen avauskoodin. Levyn tekijä toimii vielä ja sain nykykoneeseeni avainkoodin, mutta miten on jatkossa. Kop, kop, Kansalliskirjasto?

Vähän vanhaa

Vanhemmista kirjoituksistani uutta tietoa: Helmikuussa kirjoitin, ettei Geni-sukupuupalveluun voi tuoda gedcom-sukupuutietojaan. Näin ei enää kuitenkaan ole. Tuoda voi. Tosin Genin suomalaiset kuraattorit toppuuttelevat innokkaita käyttäjiä, ettei niin pitäisi tehdä, koska palveluun syntyy liikaa tuplahenkilöitä ja se puolestaan aiheuttaa runsaasti lisää käsityötä kuraattoreille ja Genin kaikille vapaaehtoisille ylläpitäjille.

Edellisessä blogijutussani esittelin pc:ssä toimivia sukututkimusohjelmia. Mainitsin silloin myös ohimennen Sukuohjelmisto 2004:n, jota en ollut kokeillut ajatellen, että se on jäämässä pois käytöstä. Tämäkin asia kaipaa korjausta. Kari Luukka lähestyi sähköpostitse ja ilmoitti, että huhut ohjelmiston kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

Luukka on jatkanut Kaarle Kailan jälkeen ja aiemmin yhdessä jo vuosia Sukuohjelmisto 2004 -ohjelman kehittämistä ja tukea. Perusohjelmisto ei enää muutu ja kaikki siihen kohdistuva kehitystyö on lisätty genealog.dotm -moduuliin, joka on kertamaksullinen (30 euroa). Perusohjelmisto on maksuton.

Luukan mukaan ”Sukuohjelmisto 2004 -ohjelmaa käytetään vielä runsaasti, vaikka joissakin yhteyksissä on viestitty, että sitä ei enää voi käyttää.  Olen pystynyt konvertoimaan myös vielä vanhempien Sukuohjelmisto 3.5 -ohjelmien tietokannat Sukuohjelmisto 2004 -kannoiksi. Sukuohjelmisto 2004 -ohjelma pystyy lukemaan suoraan myös Sukuohjelmisto 8.x kannat ja muodostamaan niistä Sukuohjelmisto 2004 -sukukannan. Joten historiatiedotkin on vielä arvokkaita. Siis tukea on saatavissa.”

Ohjelman kotisivu ja imurointi https://kl-software.fi